Usein tieto tosiaan lisää tuskaa. Jo viime vuonna metsien hiilitaseita selvittäneet tutkijat, mukana kolleega Jari Liski SYKEstä, julkistivat että metsien hiilinielut Euroopassa ovat vaarassa vähetä, mikäli hakkuut eivät selvästi alita metsien kasvua. Tänään luin viime viikolla SYKEn julkistaman tiedotteen CARMINE-projektin (Climatic effects of soil on carbon) tuloksista. Niiden perusteella näyttäisi siltä, että lämpenevässä, sateisemmassa ilmastossa metsät muuttuisivat vääjäämättä ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden nousua hillitsevistä hiilinieluista ilmastoa lämmittäviksi päästölähteiksi. Syynä on ilmastodebateista tuttu mallien taustatietojen puutteellisuus. Maaperän hiilivarojen vaikutusta on ilmastomalleissa systemaattisesti aliarvioitu johtuen lyhytkestoisiin mittaustuloksiin nojautuvista tuloksista, jotka kertovat vain nopeasti hajoavien maaperän hiilivarantojen vasteista lämpötilamuutoksille. Yksinkertaisuuden vuoksi on ilmastomalleissa oletettu, että kaikki maaperään varastoitunut hiili, yhdisteistä ja niiden iästä riippumatta, reagoivat samalla tavoin lämpötilamuutoksiin. Todellisuudessa pitkäaikaisesti maaperään varastoitunut hiili on paljon nopeasti hajoavia hiiliyhdisteitä paljon herkempi lämpötilan nousulle. Eli kun näemme, kuinka lehtikarike menettää syksyisessä metsämaassa rakenteensa ja hiutuu lopulta harsomaiseksi, läpikuultavaksi, todistamme nopeasti hajoavien yhdisteiden hajoamista. Näihin ei ilmaston lämpenemisellä olisikaan uusien tulosten mukaan suurta vaikutusta, mutta hitaasti hajoavilla hiiliyhdisteillä sitäkin suurempi. Luulisin, että näillä tarkoitetaan toisaalta ligniinipitoisinta kariketta (lehtiruotien ym. kuljetussolukoiden rakenteet) ja vahvan vahamaisen kutikulan peittämää neulaskariketta.
Enemmän tuosta tutkimuksesta SYKEn tiedotteessa:
http://www.environment.fi/default.asp?contentid=351087&lan=fi
Jäin miettimään mitä tämä merkitsee vesistöjen kannalta. Nykyisin on jo viitteitä siitä, että liuenneen orgaanisen aineksen huuhtoutuminen on lisääntynyt ja kohoavan lämpötilan ja lisääntyvien sateiden (etenkin talvisateiden) seurauksena pohjoisten valuma-alueiden huuhtoutumisprosessit suosivat entisestään humuksen kulkeutumista vesistöihin. "Muikkuvedet on ruvenneet ruskenemaan" voi johtua tietysti usein yksinkertaisesti myös pelkästä ojituksesta...
Nyt pohdituttaa kuitenkin se, että nyt jo edesmennyt limnologian grand old man Robert Wetzel esitteli v. 2004 Lahden limnologikokouksessa kiinnostavia kokeita, joissa korkeammissa hiilidioksidipitoisuuksissa kasvatettu lehtikarike oli selvästi hitaammin hajoavaa kuin nykypitoisuuksissa kasvatettu karike. Eli jos karikkeen laatu muuttuu, kuinka käykään hiilen vapautumiselle...ja sen huuhtoutumiselle vesistöihin?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti