Maalitehtaalta torjunta-ainetta Vantaanjokeen?

SYKEssä olemme vuodesta 2007 lähtien seuranneet yhteistyössä alueellisten ympäristökeskusten, siis nykyisten ELY-keskusten kanssa hajakuormituksen vesistövaikutuksia. Yhtenä osana on seurannassa ollut haitallisten aineiden esiintyminen ja pitoisuudet vesistöissä. Tuloksia on nettisivuillamme:
www.ymparisto.fi/syke/maamet

Seurannassa on otettu toukokuusta syyskuulle asti kuukausittain vesinäytteitä voimakkaasti maatalouden kuormittamien jokien alajuoksuilta. Vesinäytteistä on määritetty noin 160 erilaisen torjunta-aineen pitoisuuksia. Lohdullinen viesti on, että enimmäkseen on mitattu nollaa tai alle määritysrajan olevia pitoisuuksia. Vantaanjoessa kuitenkin paljastui seurannassa jännä aine, diuroni, jonka pitoisuudet ylittivät ajoittain vesiluonnolle haitalliseksi arvioidut tasot. Merkilliseksi diuronin säännöllinen havaitseminen (esimerkiksi Vantaanjoen kesäkauden kaikista näytteistä havaittiin diuronia) tekee se, ettei diuronia ole koskaan rekisteröity Suomessa kasvinsuo-jeluaineeksi. Diuronia on maailmalla käytetty viljelemättömien alueiden rikkakasvien torjuntaan 1950-luvulta lähtien. Diuroni on EU:n riskinarvioinnissa todettu ns. prioriteettiaineeksi, eli ympäristöriskien kannalta erityistä huolta aiheuttavaksi aineeksi. Aine ei kuitenkaan ole enää EU:n hyväksyttyjen torjunta-ainetehoaineiden listalla. Sen käyttöä ei ole maatalouden torjunta-aineissa Suomessa rekisteröity lainkaan. Siksi sen esiintyminen olikin yllätys. Nyttemmin SYKEn selvityksissä on osoittautunut, että diuronia käytetäänkin maaleissa, ilmeisesti homeen/levän torjuntaan. Ja eikös meillä Vantaanjokeen laskevan Keravanjoen varressa sijaitsekin iso maalitehdas. Eräs ympäristöhallinnon työntekijä kyseisen maalitehtaan ohi lenkkeillessään on kummastellut hajua, joka tehdasalueelta lähtee, ja jopa epäillyt, että haju lähtee tehdasalueen alapuolisesta jokivedestä. Kyseessä on ympäristönsuojelulain valvontatapaus. Ilmoitin asiasta ELY-keskukseen. Nyt odotamme miten asiaa, eli diuronin mahdollista päästöä maalitehtaalta jokeen aletaan selvittää.

Tämä episodi erään työpäivän kuluessa sai ajatukset suuntautumaan taas remonttihommiin, meillä kun on niin mökin kuin maalaistalon ja -huvilankin osalta tietty tarve ulkopintojen maalauksille. Tiedossa on, että maaliteknologian kehitys on varsin kemikalisoitunutta, mitä tuo diuroninkin käyttö maalin osana ilmentää. Kemianteknologialla on pyrkyä kehittää teknisesti ns. säänkestäviä maaleja ymppäämällä maaleihin myrkkyjä. Takavuosina maaleihin ympättiin synteettisiä kumi- eli lateksiyhdisteitä, jotka ovat hilseilevinä, hengittämättöminä olleet murheenkryyni monessa arvokkaassa puutalossa. Ja toki ennen muovikautta maaleihin lisättiin raskasmetalleja, kuten lyijyä, vastaavassa tarkoituksessa.

Jos nyt sitten uusiin huokoisempiin ja hengittävämpiin, tai esim. ruosteenestossa käytettyihin maaleihin onkin keksitty lisätä leväkasvua torjuvaa myrkyllistä yhdistettä, niin kuinkahan hyvin tästä on tietoa levinnyt kuluttajille? Nykyinen kemikaaliasetus, REACH, edellyttää systemaattista tuotteiden riskinarviointia ja rekisteröinnin yhteydessä tietojen kokoamista. Maalikaupan tasolla tuotteissa olevien myrkyllisten aineosien tieto ei välttämättä kuluttajaa kuitenkaan tavoita, vaikka rekisteröinnissä se tieto olisikin kirjattu...

Vantaanjoen diuroni muistuttaakin minusta siitä, että kannattaisi Tikkurilan modernien maalien sijaan suosia luonnon tehoaineita sisältäviä perinnemaaleja, kuten pellavaöljymaaleja ja puna-/keltamultamaaleja. Näin maailma taas hieman pelastuisi, ehkä...