Eyjafjallajökullin tulivuorenpurkauksesta vapautunut tuhkapilvi on herättänyt viime viikon torstaista lähtien keskustelua lähinnä lentoliikenteen rajoitteista, sen haitoista ja hyödyistä. Hyödyn puolelle ilman muuta menevät vähentyneet päästöt, vaikka Atte Korhola kommentoikin sen merkitystä vähättelevästi. Myös albedo eli auringon valon takaisinsäteily avaruuteen on laskettu hyödyksi ja ilmastomme lämpenemisen hidastajaksi. Tulin kuitenkin pohtineeksi vulkaanisia haittoja uudesta näkökulmasta kun luin hiljattain Cambridgen tutkijoiden analyysituloksia globaaleista elohopeapääästöistä.
Selvittelin asiaa, siis elohopeakuorman globaalia jakautumista siitä henkilökohtaisesta syystä, että lähelläni on soiden ennallistamista edistäviä ja sen hyötyjä luonnon monimuotoisuuden näkökulmasta tutkivia tahoja :) Hiljattain Ambio-lehdessä kolleegani julkaisivat arvion metsätalouden ja sen vesiensuojelumentelmien vaikutuksista elohopean, erityisesti kaloihin kertyvän ja ihmiselle ja muille kaloja syöville eläimille terveysriskejä aiheuttavan metyylielohopean kuormitukseen. Linkki:
http://www.bioone.org/doi/abs/10.1579/0044-7447-38.7.373?journalCode=ambi
Päätelmät tuossa tutkimuksessa ovat sekä lohdullisia että huolestuttavia: kun hyvän metsähoidon suosituksia noudatetaan, vähenee vesistöihin ja kaloihin päätyvä elohopeakuorma humuskuormituksen vähentyessä. Elohopen kulkeutuminen vesistöihin on kiinteästi kytköksissä humusaineiden kulkeutumiseen.
Mutta se kääntöpuoli: luonnon monimuotoisuuden eli suotyyppien ja uhanalaisten suolajien, olivat ne sitten isonuijasammalia, päiväperhosia, suopöllöjä tai muuttohaukkoja, suojelemiseksi ehdotetut toimenpiteet soiden ennallistamiseksi sisältävät tutkijoiden mukaan riskin elohopeakuormituksen lisääntymiselle. Syy on sinänsä yksinkertainen: ojitetun suon ojien tukkiminen nostaa pohjaveden tasoa ja lisää huimasti hapettoman ja hapellisen, runsaasti orgaanista aineista (humusta) sisältävien rajapintojen pinta-alaa suossa. Näillä rajapinnoilla kiihtyy elohopean metyloituminen. Metyylielohopea on moninverroin myrkyllisempi ja kaloihin, saukkoihin, vesilintuihin ja ihmisiin ravintoketjujen kautta herkemmin rikastuva kuin metyloitumaton elohopea, joista soiden ja maaperän pitkäaikaisvarastot enimmäkseen muodostuvat.
Ojituksen seurauksena orgaanista aineista on muodostunut luonnontilaiseen suohon verrattuna vielä lisää, koska puusto on lähtenyt kasvuun. Juuribiomassa, jonka määrä on huomattavan suuri ojitetuilla soilla, on ongelma myös vesistöjen ravinnekuormituksessa. Uudelleen vesitetyiltä turvemailta voi huuhtoutua huomattavia määriä rehevöittäviä ravinteita vesistöihin, mikäli ojien tukkimisella ei saada estettyä riittävän tehokkaasti oikovirtauksia. Itse asiassa sekään ei todennäköisesti aina riittäisi, vaan ennallistettujen soiden ja lähivesistöjen väliin tarvittaisiin ehkä jonkinlaisia suojavyöhykkeitä. Käytännössä suojavyöhykkeinä toiminevat nyt ne kuuluisat pienvedet, joista aiemmissa kirjoituksissani olen puhunut....
Mutta takaisin elohopeaan. Suot ovat eräs merkittävä ilmaperäisen elohopeakuormituksen varasto. Elohopean ilman kautta tulevasta kokonaiskuormituksesta on tietysti historiallisesti merkittävin osuus tullut teollisuuden polttoprosesseista. Sitten tulevat päälle vielä taustapäästöt, siis luonnon omista prosesseista peräisin oleva elohopealla kyllästyttejyn hiukkasten kuorma. Tästä ovat alussa mainitsemani Cambridgen yliopiston tutkijat arvioineet vulkaanisista lähteistä tulevan n. 20-40%. Suuret, harvinaiset purkaukset (luokkaa Pinatubo) tulee noin 15% kokonaispäästöistä ja ne näkyvät globaalissa Hg-taseessa vuosisadan ajan. Mutta sitten ovat nämä keskimääräisemmät, Islannin viimeaikaisten tapaiset purkaukset, jotka voivatkin vulkaanisista päästöistä ottaa jopa 75% osuuden.
Voi tietysti olla, etteivät nämä taustat edelleenkään paljoa merkitse ihmisperäisten päästöjen rinnalla. Mutta lisänä rikka rokassa. Joka tapauksessa: kun on selvää, että elohopeaa sataa taivaalta valuma-alueillemme sekä tulivuorista että savupiipuista, tulisi niitä luontaisia valuma-alueiden varastoja kaikin voimin säilyttää ja tarpeen mukaan ennallistaa. Siis seis turvetuotanto! Ja lisää soiden ennallistamista. Ennallistamisessa suuri haaste on kuitenkin valunnan hallinta. Olisi ikävää jos vuosien päästä ennallistamisesta lähijärvien kalojen metyylielohopepitoisuudet räjähtäisivät käsiimme! Silloin voisivat herkästi puurot ja vellit mennä sekaisin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti