Kosteikot Pien-Saimaan pelastajina?

Kosteikkojen nimeen vannotaan vesiensuojelussa. Lappeenrannassakin. Tässä työmatkan varrella pyöräillessä heränneitä ajatuksia hulevesikosteikkojen toimivuudesta

Säästäkää rantametsiä vesiensuojelukosteikoiksi

Pien-Saimaan vesiensuojelun eteen on tehty mittavasti töitä viimeisten parin vuoden aikana. Yksi Sammonlahden, Skinnarilan ja Kivisalmen maisemissa näkyvä konkreettinen toimenpide on ollut hulevesikosteikkojen rakentaminen. Niiden tavoitteena on vähentää erityisesti tulvahuippujen yhteydessä järveen päätyvää kiintoaineen, ravinteiden ja haitta-aineiden kuormitusta. Kaupunkirakenteen sisällä kosteikot voivat estää myös rankkasateiden aiheuttamia tulvahaittoja. Rakennettuja kosteikkoja on monenlaisia. Eniten tutkittuja ja toteutettuja ovat ns. maatalouden monitavoitteiset kosteikot, joilla kuormituksen vähentämisen lisäksi tavoitellaan viljelyalueiden luonnon monimuotoisuuden lisäämistä. Kosteikkoja rakennetaan enenevässä määrin myös riistakantojen hoidon ja metsätalouden vesiensuojelun tarpeisiin. Vesiensuojelun näkökulmasta kosteikot eivät aina toimi toivotulla tavalla. Toimivuuden ratkaisee toisaalta pinta-ala ja tilavuus suhteessa virtaamiin ja kosteikolle tuleviin ainemääriin ja toisaalta kosteikolle kehittyvän kasvi- ja eläinlajiston kyky pidättää ja varastoida ravinteita ja eloperäistä ainesta. Monin paikoin luonto on jo itse ratkaissut nämä haasteet. Hyvänä esimerkkinä ovat ajoittain tulvan alle jäävät rantametsät ja -pusikot, jotka kausikosteikkoina ja pintavalutuskenttinä toimiessaan sieppaavat tehokkaasti eroosioaineksen ja ravinteet talteen. Maa- ja vesiekosysteemien vaihettumisvyöhykkeinä ne ylläpitävät usein myös poikkeuksellisen monimuotoista kasvi- ja eläinlajistoa. Rakennetut kosteikot sen sijaan joudutaan usein toteuttamaan liian pienialaisina ja pidätyskyvyltään puutteellisina.   

Lappeenrannan kosteikot ovat huolella suunniteltuja rakenteita. Niiden toimivuutta kuormituksen vähentämisessä olisi kuitenkin syytä tutkia ja seurata systemaattisesti, koska tutkimustietoa erilaisten kosteikkoratkaisujen perustaksi pohjoisissa ilmasto-oloissa on hyvin niukasti. Vesiensuojelututkijan silmin Skinnarilan ja Sammonlahden kosteikoissa suodatinkankailla, murskeella ja lohkareilla rakennetuissa uomastoissa veden viipymä vaikuttaa vähäiseltä ja pohjien laatu yksipuoliselta. Ne tarvitsisivat todennäköisesti biologista lisävarustelua pudistustehoa lisäämään. Yksinkertainen tapa olisi esimerkiksi lisätä uomiin puunrunkoja, jotka tehostavat pidätysmekanismeja ja lisäävät biologista monimuotoisuutta.

Uusi pienialainen kosteikko on rakenteilla Skinnarilan kampusalueelle Tervahaudanlahden rantaan. Paikalla kasvanut puusto ja pusikot on loka-marraskuun mittaan kaadettu ja raivattu pois. Kaivuri on aloittanut maamassojen kaivu- ja muotoilutöitä. Ohi pyöräillessäni vaikutelmani oli, että ennen raivaustöitä kosteaan painanteeseen kasvanut metsikkö rantavyöhykkeen pusikoineen toimi varsin hyvin luontaisena kausikosteikkona. Sen korvaaminen raskaasti rakennetulla keinokosteikolla ei välttämättä ole hyvä ratkaisu. Hule- ja kuivatusvesien hallittu ohjaaminen Pien-Saimaan rantojen puustoisille ja pusikoituneille kausikosteikoille olisi tehokas ja ilmainen vesiensuojelukeino. Rantametsien ja luontaisten tulvatasanteiden säästäminen olisi myös luonnonsuojelullisesti kestävä ratkaisu ja tärkeä osa ns. vihreää infrastuktuuria, jonka lisäämiseen ja säilyttämiseen moderni kaupunkisuunnittelukin tähtää. Olisikin hienoa jos Skinnarilan mainion Vihreä Kampus saisi jatkeekseen koko Lappeenrannan kattavan suunnitelman Vihreästä infrastuktuurista. Sitä odotellessa: säästäkää rantametsät!