Kosteikot Pien-Saimaan pelastajina?

Kosteikkojen nimeen vannotaan vesiensuojelussa. Lappeenrannassakin. Tässä työmatkan varrella pyöräillessä heränneitä ajatuksia hulevesikosteikkojen toimivuudesta

Säästäkää rantametsiä vesiensuojelukosteikoiksi

Pien-Saimaan vesiensuojelun eteen on tehty mittavasti töitä viimeisten parin vuoden aikana. Yksi Sammonlahden, Skinnarilan ja Kivisalmen maisemissa näkyvä konkreettinen toimenpide on ollut hulevesikosteikkojen rakentaminen. Niiden tavoitteena on vähentää erityisesti tulvahuippujen yhteydessä järveen päätyvää kiintoaineen, ravinteiden ja haitta-aineiden kuormitusta. Kaupunkirakenteen sisällä kosteikot voivat estää myös rankkasateiden aiheuttamia tulvahaittoja. Rakennettuja kosteikkoja on monenlaisia. Eniten tutkittuja ja toteutettuja ovat ns. maatalouden monitavoitteiset kosteikot, joilla kuormituksen vähentämisen lisäksi tavoitellaan viljelyalueiden luonnon monimuotoisuuden lisäämistä. Kosteikkoja rakennetaan enenevässä määrin myös riistakantojen hoidon ja metsätalouden vesiensuojelun tarpeisiin. Vesiensuojelun näkökulmasta kosteikot eivät aina toimi toivotulla tavalla. Toimivuuden ratkaisee toisaalta pinta-ala ja tilavuus suhteessa virtaamiin ja kosteikolle tuleviin ainemääriin ja toisaalta kosteikolle kehittyvän kasvi- ja eläinlajiston kyky pidättää ja varastoida ravinteita ja eloperäistä ainesta. Monin paikoin luonto on jo itse ratkaissut nämä haasteet. Hyvänä esimerkkinä ovat ajoittain tulvan alle jäävät rantametsät ja -pusikot, jotka kausikosteikkoina ja pintavalutuskenttinä toimiessaan sieppaavat tehokkaasti eroosioaineksen ja ravinteet talteen. Maa- ja vesiekosysteemien vaihettumisvyöhykkeinä ne ylläpitävät usein myös poikkeuksellisen monimuotoista kasvi- ja eläinlajistoa. Rakennetut kosteikot sen sijaan joudutaan usein toteuttamaan liian pienialaisina ja pidätyskyvyltään puutteellisina.   

Lappeenrannan kosteikot ovat huolella suunniteltuja rakenteita. Niiden toimivuutta kuormituksen vähentämisessä olisi kuitenkin syytä tutkia ja seurata systemaattisesti, koska tutkimustietoa erilaisten kosteikkoratkaisujen perustaksi pohjoisissa ilmasto-oloissa on hyvin niukasti. Vesiensuojelututkijan silmin Skinnarilan ja Sammonlahden kosteikoissa suodatinkankailla, murskeella ja lohkareilla rakennetuissa uomastoissa veden viipymä vaikuttaa vähäiseltä ja pohjien laatu yksipuoliselta. Ne tarvitsisivat todennäköisesti biologista lisävarustelua pudistustehoa lisäämään. Yksinkertainen tapa olisi esimerkiksi lisätä uomiin puunrunkoja, jotka tehostavat pidätysmekanismeja ja lisäävät biologista monimuotoisuutta.

Uusi pienialainen kosteikko on rakenteilla Skinnarilan kampusalueelle Tervahaudanlahden rantaan. Paikalla kasvanut puusto ja pusikot on loka-marraskuun mittaan kaadettu ja raivattu pois. Kaivuri on aloittanut maamassojen kaivu- ja muotoilutöitä. Ohi pyöräillessäni vaikutelmani oli, että ennen raivaustöitä kosteaan painanteeseen kasvanut metsikkö rantavyöhykkeen pusikoineen toimi varsin hyvin luontaisena kausikosteikkona. Sen korvaaminen raskaasti rakennetulla keinokosteikolla ei välttämättä ole hyvä ratkaisu. Hule- ja kuivatusvesien hallittu ohjaaminen Pien-Saimaan rantojen puustoisille ja pusikoituneille kausikosteikoille olisi tehokas ja ilmainen vesiensuojelukeino. Rantametsien ja luontaisten tulvatasanteiden säästäminen olisi myös luonnonsuojelullisesti kestävä ratkaisu ja tärkeä osa ns. vihreää infrastuktuuria, jonka lisäämiseen ja säilyttämiseen moderni kaupunkisuunnittelukin tähtää. Olisikin hienoa jos Skinnarilan mainion Vihreä Kampus saisi jatkeekseen koko Lappeenrannan kattavan suunnitelman Vihreästä infrastuktuurista. Sitä odotellessa: säästäkää rantametsät!

Metsän tarinasta purojen ja järvien tarinaan

Kartoitin 30.05.2013 Etelä-Karjalan luonnosuojelupiiri ry:n metsäryhmän aloitteesta Metsän tarina-elokuvasta tunnetuksi tulleen Haarikon alueen vesiluontoa luontokuvaaja Hannu Siitosen opastuksella. Yhteenvetona lyhyen kartoitusretken tuloksena esitän, että alueen pienvedet ja järvet kuuluvat eurooppalaisittain uhanalaisimpiin luonnontilaisiin vesiluontotyyppeihin, joiden säilyminen luonnontilaisena tulisi pikaisesti varmistaa. Biologista monimuotoisuutta koskevan YK:n yleissopimuksen toimeenpanoon liittyen valtioneuvosto hyväksyi 21.12.2006 Suomen luonnon monimuotoisuuden suojelun ja kestävän käytön strategian vuosille 2007–2016. Myöhemmin ympäristöministeriö on vahvistanut toimintasuunnitelman uhanalaisten luontotyyppien tilan parantamiseksi. Se edellyttää juuri Haarikon kaltaisten luonnontilaisten vesi- ja rantaluonnon helmien säilyttämisen luonnontilaisena (Suomen ympäristö 15/2011, Luonto, s. 112. Ympäristöministeriö. URN:ISBN:978-952-11-3899-7. ISBN 978-952-11-3899-7 (PDF). Julkaisu on saatavana myös painetussa muodossa 978-952-11-3898-0). Upean elokuvan tutuista maisemista sain ilokseni todeta  vesiluonnosta seuraavaa:

Haarikkojärvi

Luonnontilainen erämaajärvi, jonka vedenalaiset elinympäristöt rantavyöhykkeellä ovat poikkeuksellisen monimuotoisia.  Leimallista on hyvin runsas uppopuiden ja karkean puuaineksen määrä, joka ylittää moninkertaisesti  tehometsätalouden vaikutuspiirissä pitkään olleiden metsäjärvien puumäärän.  Veteen uponneet rungot, oksat ja juurakot synnyttävät ja ylläpitävät moninkertaisesti normaaleja metsätalousjärviä rikkaamman mikrohabitaattien mosaiikin rantavyöhykkeelle. Tämä  heijastuu pohjaeläimistön ja –levästön suurena lajirunsautena. Uponnut puuaines mm. torjuu eroosiota, suojaa lajistoa myrskyjen ja jäätymisen aiheuttamilta fysikaalisilta häiriöiltä, tarjoaa ruokailu-, suoja- ja lisääntymispaikkoja kaloille ja selkärangattomille sekä muodostaa valtavan pinta-alan ns. biofilmien eli tehokkaiden aineenvaihduntapintojen muodostumiselle. Tämän ansiosta erämaajärvien primääri- ja sekundäärituotanto on kertaluokkia suurempi kuin ihmistoiminnan muuttamissa järvissä.

Järvi on ensiarvoisen tärkeä löytö limnologiselle ja vesiekologiselle tutkimukselle. Etelä-Suomessa ei juuri ole jäljellä vastaavan kokoluokan vähähumuksisia luonnontilaisia järviä. Laki vesienhoidon järjestämisestä edellyttää pintavesien ekologisen tilan arviointia, mitä on suuresti vaikeuttanut se, ettei luonnontilaisia vertailujärviä ole juuri ollut saatavilla.

Lajistokartoitukset tulisikin aloittaa pikaisesti. Pintapuolisella kartoituksella löysin mm. poikkeuksellisen runsaan vesihämähäkkien (Argyroneta aquatica)esiintymän.  Laji rakentaa vesikasvillisuuteen ja uppopuiden alle sukelluskellon, josta käsin saalistaa erityisesti vesihyönteisten toukkia ja kalan poikasia ravinnokseen.

Mökkirakentaminen tuhoaisi rantametsän ohella todennäköisesti myös vedenalaisia luontotyyppejä. Harva mökkiläinen sietänee uppopuiden röykkiöitä rannoillaan, vaan raivaa ne pois. Tämä heikentäisi järven ekologista tilaa.

Saarijärvi ja Sakastinpohjukka

Saarijärven luonnonarvoja luonnehtivat edellä Haarikkojärven osalta kuvatut ominaisuudet. Saarijärvestä Haarikkoon laskeva Sakastinpohjukan luonnontilaisesti meanderoiva puro on aarre suomalaisessa ja laajemmin eurooppalaisessa virtavesiluonnossa. Pohjan laatu ja rakenne on soraikon, karkean puuaineksen (runsaan), pikkukivikon, pehmeän sedimenttiaineksen ja vesikasvillisuuden rikas mosaiikki. Pintapuolisella tarkastelulla ja näytteenotolla purosta löytyivät likimain kaikki pienten kangasmaiden jokien/purojen pohjaeläimistön luonnontilaa kuvaavat tyyppilajit. Sudenkorennoista mm.purokorento Gordulegaster boltoni oli hyvin runsas ja epävarman havainnon tein hyvin harvinaisesta Libellula fulva-lajista (sorjahukankorento). Lisäksi vesiperhosista havaitsin mahdollisesti Suomen eteläisimmän Rhyacophila fasciata (purovainokas, uhanalaisuusluokituksessa valtakunnallisesti silmälläpidettävä, mutta alueellisesti todennäköisesti vähintään vaarantuneeksi luokiteltava) populaation (4 toukkaa purokivinäytteistä) sekä runsaan populaation erinomaista vedenlaatua ilmentävästä Ceratopsyche silfvenii (suviväkäseulakas) vesiperhosesta.

Puro on ainutkertaisen luonnontilainen ja herkkä rehevöittävälle ja liettävälle kuormitukselle, jota metsien ja rantojen hakkuut ja rakentaminen sekä teiden rakentaminen lisäisivät.

Rako-oja

Haarikon Saunalahdesta alkunsa saava Rako-oja on alkupäästään osin perattu, mutta yleispiirteiltään luonnontilaisen kaltainen erityisesti Saunalammentien alapuolisella osuudella, jossa oikaisu-uoman rinnalle on jäänyt pitkähkö pätkä alkuperäistä mutkittelevaa uomaa, jonka vesitalous vaikuttaa oikaisu-uomasta huolimatta olevan riittävä luonnontilaisen kaltaisen pienvesihabitaatin ylläpitämiseksi.  Rakovuoreen saakka uoman luonnontilaa ovat heikentäneet vanhat ojitukset ja perkaukset, mutta vedenlaatuun niistä tuskin on enää sanottavaa vaikutusta. Maastokäynti ei ulottunut Rakovuoren alapuoliseen uomastoon, joka vaikuttaakuitenkin karttatarkastelun perusteella huomattavasti alkuosaa luonnontilaisemmalta. Peruskartta-aineistossa useamman kilometrin jakso Rakovuoresta Loitumaan on luonnontilaisesti meanderoivaa ja vain vähäisten suo-ojitusten vaikutuspiirissä. Kyseessä on siten todennäköisesti ainutkertainen harvinaisuus eteläisen Suomen virtavesiluonnossa.