Olin iltapäivälenkillä pikkuiseni kanssa Tyyppälänjoen vartta myötäilevällä sorapinnoitetulla kävelytiellä. Oikealla puolella kimalteli helteiden ja kuivuuden huventama pikkujoki, vasemmalla aurinko kuumensi pientaloaluetta asfaltteineen. Kävellessäni huomasin tumman pienen möntin, joka hypähti hitain, laiskoin hypyin ylärinteen asfaltilta soraikolle ja pysähtyi siihen hopeapajun varjoon. Paikalle tullessani tunnistin sen sammakoksi, Rana temporaria, eikä otuksella tuntunut kaikki olevan hyvin. Se läähätti, silmät olivat kiinni, eikä eläin välittänyt ystävällisestä sormenpään tönäisystäni mitään. Istuin penkille hetkeksi seuraamaan tilannetta. Kymmenen minuutin jälkeen harakat pölähtivät hopeapajuihin ja kun näytti ilmeiseltä, ettei sammakko tajunnut tästä maailmasta mitään, kävin nostamassa sen soraikolta ja auttamassa reilun kymmenen metrin päässä odottavan joen rantaan. Sammakon iho oli kuiva, kaukana lapsuudessani kokemistani kylmänkosteista sätkyttelijöistä.
Tämä tapaus muistutti sammakkoeläinten nopeasta häviämisestä, josta olen kuullut monta esitelmää eri yhteyksissä. Kaikkialla maailmassa sammakkoeläinten on havaittu vähenevän niin yksilö- kuin lajimääriltään. Maailmassa on tiettävästi yli 6300 sammakkoeläinlajia ja niistä reilusti yli kolmannes (IUCN: 1856 lajia) uhanalaisia. Syyt ovat moninaiset, mutta ylitse muiden on habitaattien, sammakoille soveltuvien elinympäristöjen häviäminen ja pirstoutuminen. Mistä lienee "pelastamani" yksilö ollut tulossa, matkaa pientalojen kuivasta erämaasta viileään jokeen ei ollut enää paljon.
Sammakoiden häviämisen kiihtymisestä on kirjoitettu monta tieteellistä artikkelia. Ja kuten tieteeseen kuuluu, usein yhtä tai muutamaa selittävää tekijää tarkastellen. Niinpä torjunta-aineiden käyttö, yleinen kemikalisoituminen, tautien leviäminen, UV-säteily, tulokaslajien saalistus ja viimeisimpänä ilmastomuutos esiintyvät habitaattimuutosten rinnalla selittävinä tekijöinä sammakoiden joukkotuholle. Aiheesta tehtyä tutkimusta vetää hyvin yhteen AMPHIBIAWEB-niminen sivusto.
Montanan yliopiston tutkijat, Roman Biek kolleegoineen, ovat osoittaneet, että sammakkoeläinten häviämisriskiä kasvattavat moninaiset elinympäristövaatimukset ja se, että elinkierron eri vaiheissa kudun, nuijapäiden ja maalle siirtyvien aikuisten elämä on monille vaaroille eri tavoin eri vuodenaikoina ja erilaisissa sääoloissa altis. Myös Suomessa sammakkoeläinten selviämiseen liittyviä tekijöitä on selvitetty, mm. kolleegani Henna Piha väitöskirjassaan nelisen vuotta sitten. Siinä havaittiin mm., että maataloudessa erityisesti maisemarakenteen yksipuolistuminen altistaa sammakot kuivuuskausien aiheuttamille tuhoille.
Aprikoinkin tätä asiaa lähiluonnon hoidon näkökulmasta. Lenkkimaastossani on ollut viimeisen vuoden aikana sammakoiden ja muunkin luonnon näkökulmasta ikävän oloista "maisemanhoitoa": jokivarren puustoa ja pensastoa on raivattu ja pöpelikköä ovat käyneet kaupungin työntekijät jopa tämän kesän pahimpien helteiden aikana täydessä sotisovassa raivaussahoillaan raivaamassa. Siis siistimässä, mutta samalla yksipuolistamassa ja sammakoiden kannalta kuivattamassa entisestään. Jos tehomaatalous yhdessä ilmastomuutoksen ääri-ilmiöiden kanssa hävittää sammakoita, hankaloitunevat vastaavasti myös tehohoidettujen kaupunkialueiden Saku Sammakoiden kosioreissut kuivien kesien yleistyessä.
